Vaskikäärmeen blogi

Raukea olo. Kello on 7.47 aamulla, kömmin juuri kotiin metsässä lähes kokonaan vietetyn yön jälkeen. Lähdin eilen illalla liikkeelle yhdeksän maissa, joten aika pitkä valvominen on takana.
Oli upeaa istuskella luonnon keskellä, seurata puiden väliin hiljaa hiipivää hämärää. Oli hyvä kokeilla vieläkö pelkään pimeää, yhäkö saan sätkyt rapsauksista ja risahduksista hämärässä metsässä. En saanut, maadoittuminen pysyi ajoittaisista hätkähdyksistä huolimatta ja nyt voinkin tyytyväisenä todeta, että olen voittanut itsessäni jotain. Pimeässä yksin olemisen pelko näyttää jääneen historiaan.

Myöhemmin nuotiolla tein tulimeditaatiota ja tuleen elementaalina liittyviä harjoituksia. Siitä huolimatta, että oli täysin tyyntä, tuli roihahti aika-ajoin, kuin vastaten minun tekemiin asioihin ja energioihin joita lähetin ja keräsin itseeni.

Thuleia esitti tuossa pari päivää sitten kysymystä, millainen on hyvä opettaja? Koska olemme kaikki erilaisia, mitään yksiselitteisen kaikenkattavaa vastausta tuohon ei lie olemassa. Minulle Voima lähetti juuri sen oikean, sopivan tiukan, mutta silti ajoittaisia hölmöilyjäni ja jästipäistä virheiden tekemistäni kärsivällisesti jaksavan ihmisen. Joitakin asioita on väännetty hänen kanssaan kuntoon jo kohta kolme vuotta, joten pitkää pinnaa ei ainakaan puutu. Kannustusta sanallisesti en kovin usein saa, mutta sen sijaan rehellistä ja rakentavaa palautetta. Sen kerran sitten kun olen kuullut itsestäni jotain positiivista, olen tiennyt sen tulevan sydämestä ja rehellisesti, joten olen myös säilönyt kaikki kuulemani hyvät asiat.

Luottamus on rakennettu pikku hiljaa, niinkuin se kaveruussuhteissa rakennetaan, rehellisyydellä, aitoudella, toisen tukemisella vaikeuksissa, läsnä olemalla ja myös uskaltamalla sanoa asiat suoraan jos tarve on. Luotan häneen ehdoitta, koska olen itse käytännössä nähnyt, että hän elää niinkuin puhuu, vaatii itseltään ainakin sen mitä muilta ja ennen kaikkea, tietää shamanismin ja energioiden kanssa tekemisen kanssa mitä tekee. Valitettavaa, jos joku on kokenut hänen persoonansa toisin, ikävää jos pahaa mieltä tai katkeruutta on jäänyt jollekkin hampaankoloon. Itse olen kuitenkin löytänyt hänestä sekä ehdoitta minua tukevan ja takanani seisovan ystävän, että juuri minulle sopivan opettajan.

Hyvän opettajan ominaisuudet ( kenessä tahansa ihmisessä): Tiukkuus ja kärsivällisyys sopivassa suhteessa, kyky antaa rehellistä ja rakentavaa palautetta, rehellisyys, aitous ja se että todella tietää mitä tekee, miksi ja millä perusteilla.

Huonoimmat asiat( kenessä tahansa joka opettajaksi itseään nimittä): valehtelu, pahan puhuminen selän takana, epäluotettavuus, se että elää toisin kuin itse puhuu tai vaatii muilta sellaista mitä ei itsekkään olisi valmis tekemään, kyvyttömyys ottaa vastaan kritiikkiä tai palautetta omasta toiminnastaan.

Tonaali on kuin pöytä ravintolassa ja kaikki nimetyt tavarat sen päällä, toisinsanoen, koko ihmisen tuntema ja nimeämä maailmankaikkeus.
Naguaali on tyhjä tila pöydän ympärillä.

Naguaali on ihmisen vasen puoli. Naguaali on noitien puoli. Naguaalista ei voi puhua. Sen voi vain kokea.

Ikuisuus on tässä ja nyt. Vapaus odottaa sinua. Jos kykenet elämään ikuisuudessa, kykenet mihin vain.

Kuolema on soturin paras ystävä, liittolainen ja neuvonantaja. Kaiken todellisen voiman ytimessä on kuolema.

Hämärä on portti kahden maailman välillä. Voimapaikka on portti toiseen maailmaan.

Kun soturi ei tiedä mitä tehdä, hän ajattelee kuolemaansa ja asiat selkenevät hänelle.

Ennen päätöksen tekoa voi murehtia ja valittaa niin paljon kuin haluaa. Päätöksen tehtyään soturi jättää huolet ja epäilyn ja ryhtyy toimintaan.

Soturi osaa odottaa, tietäen tarkalleen mitä odottaa.

Voima reagoi vain voimaan, henki reagoi vain henkeen.

Carlos Castanedan kirjoja ja Naguaali Don Juanin opetuksia kunnioittaen:

http://www.youtube.com/watch?v=KV2haTmkyBo&feature=related

http://www.youtube.com/watch?v=nILG72WZ-Zw&feature=related

http://www.youtube.com/watch?v=UsYRxoQtCbo&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=pbr6r2Z3_dY

Mitä pitäisi päätellä siitä, että tarot pöydissä vilahtelevat toistuvasti ylipapitar, torni ja kuolema? Tai siitä, että unimaalimoissa joko avaan jatkuvasti ovia uusiin huoneisiin ja luoliin tai sitten yritän estää ovia avautumasta, koska niiden takana on hirviöitä ja örkkejä?

Molemmat viestivät samaa. Syvällä itsessäni tiedän, että yksi elämänvaihe on lopussa, uusi on aluillaan. En voi enää jatkaa nykyisessä työssäni, saati ammatissani sellaisena kuin se nyt on. Sekä ruumiini, että sieluni ovat tehneet stopin työlle oirelemalla ja sairastelemaalla. Minun on vihdoin aika kuunnella itseäni.

Kiirettä ei ole, enkä aio rynnätä kiireellä suinpäin johonkin uuteen. Aavistelen, että muutos on tulossa syksyllä, ja etsiskelenkin uusia uria elämääni selaamalla eri koulutusmahdollisuuksia. Valinta on vaikeaa, sekä kirjoittaminen ja näyttämötaiteet, että luontaishoidot ja terapiat vetävät vahvasti. Tarvitsen aikaa selkiinnyttämään mitä haluan tehdä ja siksi en pidä kiirettä. Silti, tiedän että on tullut aika sulkea yksi ovi takanaan ja astua uuteen.

On oikeastaan vapauttavaa olla tässä ja nyt, välitilassa, jo osin irti menneestä, mutta ei vielä sisällä uudessakaan. Etsin, suunnittelen ja harkitsen.

Minun on hyvä olla.

Olen lukenut viime päivät, suorastaan ahmien, budon filosofiaa ja zeniä käsittelevää kirjallisuutta. Uskomatonta, miten kaksi maapallon eri äärilaidoilla elänyttä kulttuuria, tolteekkien soturishamanismi ja bushido ovat niin samanlaisia. Kirjoja lukiessa olen löytänyt jatkuvia yhteensopivuuksia Castanedan kirjojen kanssa. Lisäksi minulla on molempien kanssa sama tunne, kirjat antavat äänen ja muodon, sanat, asioille joiden olemassaolosta olen aina tiennyt syvimmässä itsessäni ja korreloivat täydellisesti sen kanssa, millainen arvomaailma ja maailmankuva itselläni on.

Lisäksi minulla on ollut tunne, että luen jotain jo ennestään tuttua, opittua asiaa. Japanin kulttuuri ja Zen ovat aina tuntuneet läheisiltä. Tunnen ne, koska olen opiskellut niitä, tiedän opiskelleeni niitä. Kolme elämää ellei enemmänkin.

Jaan iloksenne muutamia minua sykähdyttäneitä kohtia kirjasta karate-do (joka ei siis niinkään käsittele karaten tekniikoita, vaan budofilosofiaa, bushidoa ja Zeniä)

”Hyvettä ei voi opettaa ihmisille, vaan se on sisäinen voima, joka ihmisen on opittava itse löytämään. Kungfutse käytti tästä voimasta nimeä jen, joka voidaan suomentaa lähimmäisenrakkaudeksi. Ihminen, joka on löytänyt tämän voiman, on siitä tietoinen ja haluaa sen vuoksi kiihkeästi kehittää itseään sekä auttaa muita kehittymään. Lähimmäisenrakkauden voima voidaan Kungfutsen mukaan löytää itsetutkiskelun avulla ja kun se on löydetty, ihminen toteuttaa sitä jokapäiväisessä elämässään.

Todellinen budo (kamppailutaito, mikä tahansa) pyrkii harjaannuttamaan mieltä sisäisesti ja kehittämään puhtaan omantunnon, jolla voi tarkastella maailmaa totuudenmukaisesti. Tämän taidon todellinen ymmärtäminen, sen tekniikoiden osaaminen, on rohkeuden, kohteliaisuuden, rehellisyyden, nöyryyden ja itsensähallitsemisen hyveiden oppimista niin että ne johtavat meitä sisäisesti jokapäiväisessä elämässämme.”

Tässä on hienosti ilmaistuna se mihin pyrin jokapäiväisellä tekemisellä ja harjoittelulla, olkoon se meditointia, transsimatkailua, miekkailua tai energioiden kanssa työskentelyä. Soturishamanismia sen puhtaimmassa muodossa.

”Paluu alkuun on nimeltään Hiljaisuus,
hiljaisuus on nimeltään kohtalon tahtoon jättäytyminen,
kohtalon tahtoon jättäytyminen on nimeltään Niin On Aina Oleva,
joka tuntee tämän on valaistu,
joka ei tunne, kulkee sokeasti onnettomuuteen.
Joka tuntee on kaiken sisältävä,
kaiken sisältävänä hän on puolueeton,
puolueettomana hän on kuningas, ja sellaisena hän on Taivaasta:
taivaallisena hän on Taon oma.
Koska hän on Taon oma, hän pysyy;
vaikka hänen ruumiinsa kuolee hän ei katoa.”

Noin vuosi sitten kirjoitin, että en tiedä enää millaiseen jumalaan uskon tai uskonko ylipäätään. Nyt tiedän, että olen edelleen monoteisti,rakastan, palvelen ja kunnioitan sitä Suurta Yhtä, joka on kaiken takana. Hyväksyn ja kunnioitan hänen ilmenemisensä erillaisia puolia, Jumalatarta ja Jumalaa, yksittäisiä jumaluuksia ja henkiä. Suurin rakkauteni ja intohimoni kohdistuu kuitenkin Jumaluuden tuntemiseen kokonaisessa, jakamattomassa muodossa, esimerkiksi Taona, niinkuin kiinalaiset häntä nimittävät.

” Tunsin maailmankaikkeuden värähtävän ja ruumiini muuttuvan kultaiseksi. Saatoin ymmärtää lintujen laulua ja olin selvästi tietoinen jumalan, maailmankaikkeuden luojan, mielen läsnäolosta. Sillä hetkellä valaistuin: budon lähde on jumalan rakkaus, joka suojelee kaikkea luotua….
Ymmärsin, että budo ei tarkoita vastustajan voittamista voimalla, eikä se ole ase, jolla tuhotaan maailma. Todellinen budo on hengen vastaanottamista, rauhan luomista koko maailmaan. Se on kaikkien luonnon olentojen suojelemista ja niiden elämän edesauttamista. ”

Jälleen, oma sisimmäinen totuuteni ilmaistuna hienommin kuin mihin itse pystyn. Juuri tuollaiseksi miellän soturina olemisen puhtaimmassa muodossaan. Kamppailulajin tai miekkailun harjoittelu, jopa meditaatio ja magiakin, ovat tuon asenteen ulkoinen ilmaus, mutta eivät soturina olemisen ydin itsessään.

Olen oppinut hymyilemään sisäisesti ja minulla on hauskaa itsekseni,
vaikka kasvoilla ilmekkään ei värähdä. Sisäinen hymy on Tao.

Pääsiäispyhät tuli vietettyä pohjoisessa, ~S~ :n kuusien ja mäntyjen kupeessa kyhjöttävässä hirsimökissä. Tapaaminen oli antoisa, joskaan tälläkään kertaa ei osannut ennakolta aavistaa mitä kaikkea matka tuokaan mukanaan. Tämän ystävän seurassa sattuu ja tapahtuu aina kaikkea mielnkiintoista ja jännittävää.

Rummuntekotarvikkeet ovat matkalla Kemistä tänne. Puolentoista vuoden pähkäämisen ja suunnittelun jälkeen rumpua on kiva vihdoin alkaa tehdä. Maanantaina haen nahat ja nauhat matkahuollosta.

Elämä on pian pum pum pum.

Oli eilenkin päivä. Ensin alkoi yhtäkkinen, raju mahatauti, kaksi tuntia ennen kuin minun olisi pitänyt mennä iltavuoroon. Ymmärrettävästi esimies oli hapan ja työkaverit voivat olla kanssa, kun joku luultavasti joutui illaksi töihin ja jonkun toisen viikonloppu meni pilalle.

Noin yhdeen maissa iltapäivällä olo meni todella huonoksi. Siinä vaiheessa, kun ripulin seassa alkoi olla verta, pelästyin itse ja raahauduin terveysasemalle. Pistivät mut siellä suoraan tarkkailuun ja tiputukseen, kun verenpaineet oli jotain 180/96 (mun normaalit on noin 123/68) ja pulssi hakkasi pitkästi toisella sadalla. Päädyin lopulta ambulanssilla meilahden ensiapuun ja makoilin siellä koko illan tarkkailussa tiputuksessa ja ties missä piuhoissa kiinni. Pääsin kotiin noin kymmenen aikoihin illalla, joten kahdeksan tuntia tuli oltua siellä.

Olo on edelleen kuin märällä rätillä, lähete paksun suolen tähystykseen tulee kuulemma perässä. Lääkärisedän mielestä on syytä tutkia, mutta uuh…se letkun nieleminen pelottaa etukäteen. Olen ollut avustajana joskus sellaisessa, ja se tähystysletku on kauhean paksu ja vaikea paikoilleen laitettava. Tällä kertaa pätee se että tieto lisää tuskaa.

Meilahdessa huvitti, kun hoitajat puhuivat sairaalaslangia aika lähellä mun petiä. Arvelivat varmaan ettei potilas sitä ymmärrä. Hoitajien jutuista ymmärsin, että viereisissä huoneissa oli pari puukotettua, yksi narkomaani joka oli juuri saanut tietää olevansa raskaana ja halusi heti abortin ja tajuton mummo, joka oli kuolemassa. Kiva perjantai-ilta, en muuta sano.

Noh, sunnuntaille asti olen omalla ilmoituksella pois töistä ja sitten katsotaan mitä tähystyksissä selviää. Ironista tässä oli se, että vietin tiputuksessa presiis sen ajan kuin minun olisi pitänyt olla töissä, puoli kahdesta kymmeneen.

Täällä etelässä sen jo tuntee. Maa on heräämässä pitkän talven jälkeen, samoin puut. On ollut ilo käydä tapaamassa taas puuystäviä, jotka ovat nukkuneet koko pitkän talven. Nojailla niihin, jutella, vaihtaa kuulumisia. Ei sillä, puilla on oma energiansa talvellakin, mutta koen itse etenkin lehtipuiden liian häirinnän talvella yhtä inhottavaksi, kuin sikeästi nukkuvan ihmisen puistelun hereille juttelemaan jostain joka kiinnostaa minua juuri sillä hetkellä.

Huomaan myös itse muuttuneeni talvella. Minun henkisessä elämässäni vain on niin, että keväällä ja kesällä tehdään asioita enemmän, kerätään voimaa varastoon ja talvella asiat kypsyvät ja muhivat hitaasti, tuottaen muutosta ja henkistä kasvua.

Talvella on helpompi vain olla, mietiskellä ja kertailla edellisenä kesänä ja keväänä opittuja asioita. Olen juuri tällä hetkellä löytämässä sen, miten tietyllä tavalla omaa energiaa käyttämällä pääsee käsiksi mihin tahansa tietoon. Yleensä talvisin luen paljon, mutta tänä talvena lukeminen on jäänyt vähemmälle.

Olen sen sijaan opetellut hiljaisuutta, ja sen tietyn virityksen tekemistä, mikä sitä tietoa availee. Oivalsin vasta, että tuon oppiminen avaa portteja, ei vain tämän maailman ja elämän tietovarastoon, vaan myös henkimaailman ja menneiden elämien tietoon. Täytyy vain oppia vielä kontrolloimaan sitä millaista tietoa sieltä ottaa, toisinaan kun sitä asiaa tulee liikaa, kaaottisena sekamelskana joka tuntuu siltä kuin päässä huutaisi viisi radioikanavaa auki yhtä aikaa. Tosin sekin on vähentynyt verraten viime kesään, onneksi.

Huomaan, että elämän tärkeysjärjestys on muuttumassa. Itselle ennen niin tärkeät asiat ovat alkaneet menettää arvoaan ja muuta on tullut tilalle.

Olkoon esimerkkinä vaikka lukeminen, joka ennen oli lempipuuhaani. Arvostan kirjoja ja sivistystä edelleen, toki, mutta se ei ole enää niin tärkeää kuin ennen. Olen vihdoin oppimassa senkin, miten paljon hedelmällisempää on oppia itse tekemällä, kuin lukien valmiiksi pureskeltua tietoa jostain kirjasta. Kirjoilla on paikkansa, muun muassa siksi että kaikkea on mahdotonta itse muistaa, mutta silti olen alkanut arvostaa itse kokemuksen ja tekemisen kautta löydettyä tietoa enmmän kuin mitään mitä kirjoista löytyy. Ainoa poikkeus ovat runot, mutta niillä ei varsinaisesti olekaan tämän asian kanssa mitään tekemistä

Itse tekemällä olen nähnyt, miten monilla tavoilla saman asian voikaan hoitaa. Kirjoista saatu perustieto on ollut avuksi kokemusten jäsentelemisessä, mutta olen myös kokenut kirjojen rautalangasta toisinaan vääntämät mallit mielikuvitusta ja tekemisen vapautta rajoittavana. Ehkä jollekulle, joka on juuri aloittanut näiden asioiden kanssa, on todella turvallisempaa oppia vain yksi tapa tehdä tietty asia. Itse olen kuitenkin enemmän ja enemmän sitä mieltä, että tekniikalla ei ole väliä, vaan lopputulos ja ennekaikkea se, onko menetelmä käytännössä toimiva ilman mitään ison välinearkun mukana kanniskelua, on se mikä ratkaisee.

Esimerkiksi oman sauvani ja athameni sain aikanaan lahjoina, niissä oli tekijän tietyt viritykset valmiiksi ja itse vain siunasin ne ja loin niihin henkisen linkin joka erotti ne juuri minulle kuuluviksi työkaluiksi. Sen jälkeen olen sauvan kanssa tehnyt töitä kaksi vuotta saadakseni selville mitä kaikkea sillä voi tehdä ja millainen se on, enkä tiedä siitä kaikkea vieläkään. Koen kuitenkin näin saadun tiedon arvokkaampana, kuin ne kirjoista luetut listat vastaavuuksista ja sauvan perinteisistä käyttötavoista. Sama pätee athameeni.

Ostara on pian. Arvelen että tänä vuonna keskityn tulevaisuuden suunnitteluun, sen tietyn suunnitelman toteutukseen joka on pitkään muhinut päässäni. Ostara kevään juhlana on hyvä aika laittaa omassa elämässä uusia asioita liikkeelle.

Minä olen tässä

Voima kutsui minut

valitsi

Kuljen kirkkaudessa ja rauhassa

Valmiin kauneuden läpi

Kaikki on minun

ja silti en omista mitään.

Minä olen tässä

matkalla

perillä

Valmis.

Olin Turussa viikonlopun, liveroolipelissä, sekä kavereitteni Korpin ja Thuleian luona yötä.

Peli oli hauska, tuli väännettyä salakirjoituskoodia tuntikaupalla auki ja katseltua miten miehet mursivat kunnollista metallilaatikkoa. Hahmoni ei kyllä ollut kauhean aktiivinen pelin aikana, oli mukana mutten jaksanut pelata öisin jolloin kaikki kiinnostavin tapahtui. Tämä johtuu siitä että selän vasen yläneljännys, sekä vasemman käden hauisjänne ovat tulehtuneet. Joudun tällä hetkellä syömään kipuihin kahta eriä punaisen kolmion lääkettä, mikä aiheuttaa väsymystä, poissaolevuutta ja toisen lääkkeen kohdalla nousuhumalaisen irrallista oloa.

Turussa olessa huomasin, että en ole vieläkään ihan irti paniikkikohtauksista. Sain sinne mennessä yhden lievän, ja siellä ollessa, lauantaina iltapäivällä pahan. Toisaalta, sain molemmat myös äkkiä katkaistua, Esashin opetus on mennyt perille ja olen oppinut hiljentämään pääni sisäisen myllerryksen äkkiä ja sitä kautta myös katkaisemaan paniikkikohtaukset alkuunsa.

Sanottakoon opettajasta mitä tahansa, tiedän sen itsessäni, että opetetut asiat ovat hemmetin tehokkaita. Minua ei itse asiassa kiinnosta pahemmin, mitä hän tai kukaan toinenkaan ystäväkseni laskema on tehnyt aiemmin, vaan tärkeintä on se, mitä ihminen on nyt. Meistä kukaan kun ei ole virheetön tai täydellinen, eikä keneltäkään sellaista saisi vaatia. Vastuuta toki, opettajilta etenkin, mutta minun kohdallani vastuu onkin kannettu esimerkillisesti ja sataprosenttisesti. Saamani opetus on ollut minulle pelkästään hyödyksi, mitään huonoa tai pahaa siitä ei ole tullut. Sanon tämän siksi, että tietyille henkilöille tulevat asiat selväksi.

Väsyttää. Nukuin illalla ja nyt juon unijuomaa ja hiivin uudestaan peiton alle.

Ihanaa olla kotona.

Olen pohtinut pitkään kristinuskon ja noituuden välistä suhdetta. Niiltä ajoilta, kun olin itse mukana seurakunnan toiminnassa tunnen lukuisia entisiä noitia, ts. noituuden, salatieteiden ja okkultismin parissa puuhanneita, jotka sitten ovat jättäneet ne ja kääntyneet kristityiksi.

Omassa elämässäni oli aika, jolloin itsekin heilahtelin tasapainotta ääritilasta toiseen, laidalta toiselle. Kuvittelin silloin, että kyseessä on kamppailu valon ja pimeän välillä. Nykyään ajattelen toisin. En ymmärtänyt sitä silloin, mutta arvelen kyseessä olleen pikemmin oman varjopuoleni ja niiden voimien kohtaamisen, jotka odottavat kaikkia noituuden poluille lähteviä.

Myöhemmin, pitkälti Starhawkin Spiral dancea ja muutamaa muuta kirjaa lukiessa, löysin selityksen omille kokemuksilleni, kun Starhawk kertoi kirjassaan miten hänen covenissaan ihmisten oli kohdattava portinvartijat, toisinsanoen omat pimeimmät ja pahimmat pelkonsa.

Ymmärrän nyt, että teininä minulla ei ollut voimaa, eikä kypsyyttä käsitellä oman alitajunnan syövereistä ylösnousseita hirviöitä ja niinpä pakenin niitä pitkäksi aikaa seurakunnan piiriin. Olin siihen aikaan niin rikki, eksyksissä ja vihainen, että tarvitsin pitkäksi aikaa suojan omalta itseltäni ja omilta ensimmäisiltä kokeiluiltani ja harjoittelultani voiman käytössä.

Uskon, että suurin osa seurakuntiin tulleista, okkultismin ahdistavaksi ja pelottavaksi kokeneista tuntee samoin kuin minä, eivätkä he ole valmiita tai kypsiä käsittelemään omaa pimeyttään, pelkojaan tai alitajuntansa hirviöitä muuten kuin pakenemalla niitä ja leimaamalla ne esiin nostattaneet kokemukset ja voimat demonisiksi tai pahoiksi.

Toisaalta, myös kristinusko istutti lisää näitä pelkoja. Vaikka seurakunnassa ollessani pääsinkin paranemaan oman elämäni perustraumoista, hylkäämisestä, kiusaamisen jättämistä haavoista, katkeruudesta ja monista muista, niin noituutta ja kaikkea kirkon piiriin kuulumatonta yliluonnollista vastaan pelot vain kasvoivat. Toisaalta, sen jälkeen kun olin kypsynyt ja eheytynyt riittävästi ihmisenä , minulla alkoi olla voimaa ja kypsyyttä käsitellä näitä pelkoja ja ottaa ne vastaan sitä mukaa kun niitä tuli.

Olen maksanut kovan hinnan omasta tiestäni, kamppailuilla jotka on käyty muilta kuin kaikkein läheisimmiltä ja rakkaimmilta ihmisiltäni piilossa. Olen kohdannut pelkojani, kohdannut painajaisissa toistuvasti vierailleita hirviöitä, kohdannut sitä tosiasiaa, että omaa tietä kulkevana en voi olla edes välttämättä kaikkien läheisimipienkään ihmisten hyväksymä.

Seurakkunnasta lähteminen, hinnan maksaminen siitä että lopulta seurasin oman sydämeni ääntä ja sitä minkä koin itsessäni oikeaksi, sattui kipeästi ja joidenkin ihmissuhteiden katkeaminen sattuu yhä. Näin on kuitenkin oltava. Sydämessäni näen suvussani katkeamattomana ketjuna kulkeneen verenperinnön tietää ja nähdä asioita joita ihmiset yleensä eivät välitä nähdä tai tietää. Näen, että tälle tielle lähteminen oli lopulta sekä oman sisäisen totuuteni seuraamista, että myös oman verenperintöni toteutttamista.

Tiedän, että en ole vieläkään valmis. Elämää eteenpäin mennessä joudun varmasti vieläkin pimeisiin mutkiin ja pelottaviin paikkoihin. Erona on nyt vain se, että olen aikuinen, joka tuntee itsensä ja jolla on kypsyyttä ja voimaa kohdata pimeä sitä pakenematta, tai leimaamatta sen herättäneitä voimia välittömästi pahoiksi.

Elämän suurimmat siunaukset tulevat vain hinnan maksamisen kautta.