082Bläää

valo julkaisi tämän blogimerkinnän 05.06.2008

Tänään kirjoitan ihmisistä. Kirjoitan siitä miten joillakin ihmisillä on tapana olla edessäpäin ylen ystävällisiä, sosiaalisia ja pehmoja ja takanapäin levittää myrkkyä ja käyttää toisia oman sosiaalisen vallantunteen pönkitykseen. Kirjoitan ihmisistä joiden itsetunto tai jokin heissä on niin tyhjä ja heikko, että he ovat täysin tosikkoja ja ehdottomia omien mielipiteidensä kanssa ja suuttuvat, jos joku heittää edes läppänä jotain siitä poikkeavaa/sen kyseenalaistavaa/sen vastaista. Kirjoitan ihmisistä jotka vääristelevät toisen sanomisia kolmannelle taholle, luodakseen itsestään paremman kuvan kolmannen tahon silmissä.

Puhun henkilöistä jotka eivät kestä sitä että toisella on erilainen tapa nähdä asiat. Jotka eivät hyväksy sitä että toinen ei suostu olemaan hiljaa omasta taustastaan tai sen hetkisestä totuudestaan, vaan ottavat sen henkilökohtaisena loukkauksena tai kokevat sen oman itsensä alentamisena ja polkemisena. Ihmisistä, jotka vilpittömistä anteeksipyynnöistä huolimatta eivät kykene edes ajan kanssa päästämään vihastaan ja kaunastaan irti ja antamaaan anteeksi, tai edes antamaan sanomisten painua historiaan.

Puhun ihmisistä jotka varastavat toisen ideoita ja esittävät sen kohta omanaan jossakin. Tai repivät joltakulta heitä neuvomaan suostuvalta irti kaiken tiedon mitä saavat ja hylkäävät neuvojansa sen jälkeen. Ihmisistä joiden elämän tärkein tavoite näyttää olevan sosiaalinen päteminen, valta, maine ja hyväksyntä.

Olen myös törmännyt useaan otteeseen toisen puheiden tahalliseen tai tahattomaan väärintulkintaan, niin että kuulostaa kuin ihmiset puhuisivat kahdesta täysin erilaisesta keskustelusta. Miksi jotkut eivät kestä toisen vahvuutta ja omien mielipiteidensä suoraa sanomista ilman että väittävät joutuvansa jatkuvaan kilpailutilanteeseen ja poljetuksi? Siinä voisi olla miettimistä, myös minulla itselläni.

Huomatkaa, puhun monikossa. Olen törmännyt useaan tällaiseen ihmiseen. Mitä enemmän olen tutustunut suomalaiseen pakanakenttään, sen ahtaammalta, valtataistelevammalta ja soisiaalisesti selkään puukottavammalta se on alkanut näyttää. Sen takia en roikuskele pakana foorumeilla, enkä ota osaa leireihin, joiden ainoa tarkoitus kuulemani mukaan on ryypätä ja juhlia kolme päivää putkeen, vaikka virallisesti kyse pitäisi olla energiatyöstä ja yhteisrituaaleistakin.

Rumpumatkoja krapulassa? Rituaali humalassa? Workshop valvomisesta väsyneenä ja joko krapulaisena tai kännissä? Särähtää pahasti minun korvaani. Tietysti aikuisilla ihmisillä on oikeus tehdä mitä haluavat. Oikeus juoda vaikka viisi viikkoa putkeen jos siltä tuntuu. Mutta eikö silloin kannattaisi ottaa tämä henkisempi leima päältä pois ja myöntää suoraan millaisista kokoontumisista on kyse, että juhlitaan ja sosialisoidaan yhdessä?

Myönnettäköön, minäkin olen tosikko. Olen sen verran tosikko tai fanaatikko oman hengellisyyteni kanssa, että en suostu elämään elämää joka menee arvojeni kanssa ristiin. Olen fanaatikko, joka harjoittelee ulkona vuodet ympäri, myrskyssä, sateessa ja kylmässä. Olen tosikko, joka ei juo alkoholia tärkeän rituaalin tai harjoituksen alla. Olen etsijä, joka haluaa päästä syvälle henkisyyteen. Ja toivoisin voivani kasvaa ihmiseksi, jolle toisten antama kiitos, arvostus, maine ja kunnia tai loukkaukset ja ilkeilyt eivät enää merkitse mitään.

Minä en edes väitä vapautuneeni egostani. Teen yhä välillä itsekkäitä, ilkeitä tai vääriä valintoja, mutta osaan myös myöntää ne ja pyytää anteeksi. Varon sanomasta päässeeni egostani, koska olen huomannut, että usein niillä ihmisillä jotka pitävät minä-minä-maasta pois lähdöstään suurinta meteliä, on pahiten ongelmia egonsa kanssa.

Minun elämäni ei ole tyhjää. Se on täynnä harjoittelua, rakkautta, hyviä ihmissuhteita, luovuutta, kirjoittamista ja muuta työtä. Minulla ei ole tarvetta olla kuuluisa, tuntea kuuluisia ihmisiä vain voidakseni sanoa tuntevani heidät, eikä saada sosiaalista hyväksyntää ja ihailua siitä kuinka viisas ja tietäväinen olenkaan. Minulla ei ole tarvetta brassailla omalla tiedollani eikä asettaa ihmisiä kilpailutilanteeseen kanssani kohtelemalla heitä kymmen vuoden päästäkin yhä kuin keltanokkia. Pyrin pitämään, (vaikken aina onnistu esiin pomppivan egoni takia) aloittelijan asenteen hengellisellä polullani ja tekemisessäni hautaan asti.

Tökkäsikö tämä teksti? Ärsyttikö? Kihisetkö halusta puolustautua? Olen itse oppinut kovan kautta, että se mikä toisessa ärsyttää, se mikä toisen käytöksessä tökkii tai satuttaa, se mikä toisessa on täysin sietämätöntä, on omien varjopuolien ja traumojen kohtaamattomuutta. Ihmissuhteiden tökkimiset ovat varjominuuksien yhteenottoja, tai haavojen yhteentörmäyksiä. Molemmin puolin. Varjoistaan ei parane kuin kohtaamalla ne, käsittelemällä niitä ja lopulta antamalla itselle ja toiselle anteeksi ja päästämällä irti.

Käsittämätöntä, että minulla on lapsuudesta asti säilyneitä läheisiä kaverisuhteita, toisia ystäviä joita olen tuntenut yli kymmenen vuotta ilman ainuttakaan riitaa tai toista haavoittavaa tilannetta, avioliitto, jossa ei aina mene hyvin (missä menisi?) mutta joka on suhteena kestänyt kolmetoista vuotta ja jossa yhä rakastetaan ja kunnioitetaan toinen toistaan.

Siihen nähden mitä olen itsestäni saanut kuulla, tuollaisten suhteiden olemassaolo ei pitäisi olla mahdollista. Jos todella olen kilpailunhaluinen, toisia polkeva, tasapainoton, ääritiloihin heilahteleva ja minun kanssani on vaikeaa rakentaa luottamusta, niin kuinka silloin pitkät, syvät ja hyvät suhteet ovat mahdollisia? Kymmenen vuotta sitten olinkin ainakin tasapainoton, ja äärimmäisyyksiin taipuva. Mutta, olen työskennellyt lujasti itseni kanssa niistä päästäkseni. Rakkaani ja monen muun mielestä olen muuttunut ihmisenä huomattavasti.

Ja kyllä, myönnän että tämä oli jukinen itsensä puolustamisen kirje. Myönnän, että usean eri ihmisen sanomiset viime ajoilta kihisevät minussa yhä. Myönnän, että tunnen yhä vihaa, kipua ja surua siksi että minua on haavoitettu ja loukattu. Mutta, työskentelen itseni kanssa koko ajan päästäkseni vhastani yli, pystyäkseni lopulta antamaan anteeksi ja päästämään irti. Sillä tavalla en raahaa noiden toisten varjoja mukanani hautaan saakka.

Minä nauran tälle kaikelle vielä jonaina päivänä tulevaisuudessa…

MUOKKAUS, 28.06.08
Anteeksi tämä vuodatus! Kuten sanottua oli vihainen, mutta voin sanoa, että nyt se on ohitse. Olen antanut anteeksi ja päästän pian irti toisten sanomisista. Kiitos Korppi kommentista, vaikka en sitä sen pituuden takia julkaissutkaan. Valotit asioita uudelta näkökulmalta.