063Lukemista
valo julkaisi tämän blogimerkinnän 15.12.2007
Käsiin tupsahti postipöllön mukana perjantaina pino hyviä kirjoja. Olen lukemassa tällä hetkellä kirjaa nimeltä Modern Magic, mikä on huippuhyvä. Kirja on avannut ihan uudet näkökulmat rituaalimagiaan ja hermeettiseen työskentelyyn ja ajatteluun, mikä on ollut minulle jokseenkin tuntematon, vaikkakin kiintoisa maaperä.
Arvostan kirjan kirjoittajan painotusta siitä miten tärkeää päivttäinen tekeminen ja tekemistensä jonkinlainen ylöskirjaus on. En ole kovinkaan monessa wicca-kirjassa törmännyt vastaavaan ja -anteeksi vain kaikki wiccat, joskus tuntuu että etenkin wicca on uskontona enemmän fiilistelyä, nautintoja ja hyvää seuraa painottava kuin kurinalaiseti päivittäin tekevä.
En tarkoita loukata ketään, tiedän itse, että wiccan parista löytyy myös niitä jotka ottavat henkisen kasvun, uskontonsa ja päivittäisen harjoittelun vakavasti. Itsellenikin on ollut yksi vaikeimpia haasteita voittaa mukavuudenhalunsa ja laiskuutensa ja saada luotua päivittäisen harjoittelen ja tekemisen rutiini. Aloitin kaksi vuotta sitten suojauksen ja henkisen itsepuolustuksen perusteilla, mutta nykyään työskentelen jo ihan muiden asioiden kimpussa, eikä saamani opetuskaan enää todellakaan painotu niihin.
Välillä, kun olen syystä tai toisesta pitänyt pidemmän tauon tekemisessä, olen myös huomannut, miten hankalaa energiatason palautus entiseen on ollut tauon jälkeen ja miten pahasta tekemisen ja taukojen vaihtelu on ollut. Se suistaa pois tasapainosta, pahimmillaan on jopa sairastuttanut minut.
Toinen asia, minkä olen huomannut, nykyään enemmän pakis piireissä liikkuessa, on että joillakin on kova tarve leikkiä jatkuvasti omilla kyvyillä, tai tuoda itseään ja omaa tietämystään ylimieliseen tyyliin esille. En ymmärrä miksi, eikö elämä ole kuitenkin tarkoitus elää tavallisena ihmisenä tavallisten ihmisten joukossa, eikä uteliasuuttaan tai jostain muusta motiivista esimerkiksi jatkuvasti skannata ympäristössä olijoiden henkikehoa. Sellaista kun huomaa toistuvasti joidenkin kohdalla, esimerkiksi muita pakanoita tavatessaan, niin se ärsyttää. Ne kyvyt on mielestäni kuitenkin tarkoitettu käyttöön vain silloin kun todella tarvitsee ja silloin kun harjoittelee.
Postipöllö kiikutti samalla minulle täti Starhawkin tuotantoa, Farrarin kirjat Witche’s Goddess ja Witche’s God, The element encyklopedia of secret societes and hidden history teoksen (aika tiiliskivi!) ja Lippin kirjan Elements of ritual. Odotan innolla niiden kaikkien läpikäyntiä, mutta juuri nyt tuo mainitsemani rituaalimagian teos tuntuu kiehtovimmalta.
Kylmä pakkanen, tähtikirkas taivas.
Äsken ulkona tehdyt harjoitukset ja voimakas maadoittuminen tuntuvat yhä henkikehossa. Kotiin kävellessä olo oli vähintään kaksimetrinen.
Hiljaisuus.
001: Thuleia,
26.01.2008 at 10:38 am>joskus tuntuu että etenkin wicca on uskontona enemmän fiilistelyä, nautintoja ja hyvää seuraa painottava kuin kurinalaiseti päivittäin tekevä.
Kuinka moneen traditionaalisen wiccan harjoittelusysteemiin olet tutustunut? Jos tuntee lähinnä Suomen wicca-kenttää, jossa wicca on vielä pääosin tuoreen innovaation asteella (10v.) ja valtaosa harjoittajia on nuorehkoja, jotka ammentavat oppinsa Cunninghamin teoksista, niin on varmasti totta, että löytää paljonkin fiilistelevää luontomystiikkaa.
Suosittelen tutustumaan Britannian ja Amerikan trad. harjoittaviin wiccoihin, joiden myötä tuo harjoittelu voi aueta hieman paremmin. Ennan vanhaan sanottiin, että iloisimmat wiccat löydät alastomien gardnerilaiset parista ja parhaiten treenatut aleksandrialaisten parissa, joille sisältyy opintoihin yleensä koko seremoniallisen magian oppijärjestelmä
Toisaalta, yhä enenevissä määrin valtaosalle wicca(kin) on luontomystiikkaa ja uskonto, jonka Olemassaolo riittää - jota ei mielletä päivittäin treenattavaksi henkiseksi budolajiksi, jossa itsepuolustus on millään tavalla edes keskiössä.
Monelle uskonto on sosiaalinen viitekehys, suhde jumaliin, ei harjoittelukenttä - erityisesti jos oman uskonnon keskiössä ei ole magia ja energeettinen työskentely - vaan suhde jumaliin ja omaan yhteisöön.
Parhaiten teknisesti treenatut okkultistit olen löytänyt thelemiittien parista :-> *knock knock the table*
Yksi kommentti