MorbidCuriosity

Ajattelin tarttua tähän aiheeseen kun se jostain kumman syystä on vaivannut mieltäni pari päivää. Okei, mulla oli todella hyvä ystävä, hän oli yksi parhaimmista ja kaikki oli hyvin. Siis todella, mä luulin että olin vihdoinki alkanu löytää niitä tosi/ikuisia ystäviä. Mutta, kuten sanotaan, sitä onnea ei kauan kestänyt. Ekaks meillä meni välit ihan omasta syystä, varmaan tuli liikaa nähtyä samaa naamaa tai jtn, mut tuli ihan turhaan sanottua sitten kaikkea ilkeää. Välit meni. Kunnes taas sovittiin ja olin niin iloinen, ajattelin että noooh, näin välillä ystävyyttä koetellaan. kun olisinkin tiennyt.

Tulin kotikunnilta takaisin kaupunkiin(missä asun) erään lomailuni jälkeen. Näinkin heti melkein tätä rakasta ystävää. Oltiin lähössä dokaa, puhuttiin siitä miten kaikki on hyvin ja fiilis meidän tilanteesta oli hyvä. Nyt tuntuu että se jäi viimeiseksi päiväksi kun me oikeasti uskottiin tohon ja hymyiltiin aidosti toisillemme. Kaikkea alko tapahtua, ja ihmiset alko puhua. Ja mä väsyin: ei taaas tätä, mä en lähe tähän. Ystäväni kuulemman jauhoi aika lahjakkaasti paskaa selkäni takana muille, sellaisillekin joita itse en edes tuntenut. Työpaikalla puhuin kaverin kanssa naureskellen asiasta, ja päätin että vittu olkoon sitten kun ei tää ota enää onnistuakseen. Tein todella varmaan typerästi kun “juoksin pakoon” ja jätin asian sen kummemmin puimatta. Näin muita kavereita, ja aloin kuulla kaikkea negatiivista, kaikkeen liittyen. Mutta tälle negatiivisuudelle on nyt ns. Kuva tai Yhteenveto. Vaikka siihen liittyy muitakin, niin tämän Ystäväni ja minun välit ovat kuva sille. Olen keskellä jtn omituista paskan jauhanta kerhoa. Minä ja Hän sen kasvot. “näin käy”. Totuutta en saa koskaan ehkä tietää. miten löydän sen tämän kaiken epätietoisuuden ja valheiden keskellä? niin harmillista.

Niin tosiaan, näimme vähän aikaa sitten baarissa eräänä perjantaina ja kaikki oli röökillä. Kaikki ties että Mulla ja Hänellä välit ei oo kunnos. Voi sitä vaivantuneisuutta mikä ilmaa vallitsi kun kumpikin olimme paikalla. Tällä kertaa luulen kyllä että ainoastaan minä ja hän emme tunteneet syyllisyyttä mistää, vaan mietimme molemmat mitä helvettiä oikein on tapahtunut. Menimme tuopin ääreen, lausuimme kaikkille ääneen että tämä on aivan naurettavaa ja kumpaakaan ei jaksa enää kiinnostaa. Mutta ei meidän välit siitä korjaantunu. Ystävyys on kadonnut jonnekki. Vaikka yrittäs… En tiedä.

Nyt me ollaan siinä pisteessä, että on yhteiset kaverit ja tutut. Usein ollaan isolla porukalla jossai, ja tietty molemmat sattuu olee paikalla. Mutta illan aikana enää meidän välillä on vain muutamia sanoja:moi, lähetkö tupakalle, mitä juot… niiku semmosta sana helinää millä ei oo mitn merkitystä. Ennen se oli enemmän. Mutta todellakin, kaikki on ehkä menetetty ja mä en ainakaan enää tiedä mitä tekis ja mitä jaksais. Alkaako kaikki alusta?
Oliko tämä siis uuden alku, vai jonkin loppu?