MorbidCuriosity

Joskus ei kyllä millään halua myöntää joitai asioita. Ainakin omalla kohdalla, se että ei voi hyvin. Pitää kituuttaa ni kauan kunnes seinä tulee vastaan ja on pakko tehä jtn. Ny mulle tuli vastaan semmonen ongelma, että jos haluun voida hyvin ni mun on tehtävä se ruoka remontti. Siis sain tietää että oon allerginen melkeen kaikelle. Todella helpottavaa ku kerranki on tieto siitä että miks keho on ni paskana eikä mikään meinaa auttaa, ja nyt vihdoinkin sain oikean neuvon joka toimii varmasti. Wuhuu. Eilen oli vittu ihan pakko testata että enkö oikeasti voi syödä esim suklaata, no tuli semmoset tuskat että jäi viimeseks kerraks…

Toinen juttu oli se että myönsin nyt itselleni että kyllä mä voin mennä lääkäriin ja hakea sen reseptin ahdistukseen. Myönsin että en selviä. Ois pitäny jo mennä sillon ku taas aloin välttää näitä tilanteita missä kohtaus syntyy, kuten koulun ruokala missä me joudumme käymään töis syömäs…uuah. JEes.

Onneksi tulee pääiäinen ja yks helkkarin hyvän bändin keikka! Pitkästä aikaa saa kuulla live musiikkia. So fun….

Näin tosiaan on. Mutta edellä kirjoittamaani tarinaa sain vastauksen tänää, se ihminen ei todellakaan ole sitä mitä luullaan. Kuulin, että yhdelle parhaimmista ystävistäni se tyyppi oli tehny taas vitun idioottimaiset temput. Ja se kertoo seki tarina siitä että ihmiset puhuu totta kyseisestä ihmisestä…. Miten joku voi myrkyttää toisia niin paljon, ja miksi se tekee niin? kun sai itselleen vielä niin ihania kavereita. Miksi se tahtoo pilata sen kaiken? Ja ei kellää saa olla oikeutta leikkiä ihmisillä, niinkuin se pelaa. Nyt olen onnellinen kun pääsin pelistä ulos. Mutta joudun katsomaan vierestä kun muut kokevat saman, ja se ei ole kivaa. Mutta koska minulta vietiin pelin aikana sanojen uskottavuus (mun sana on tyhjä pelissä oleville), niin en voi auttaa kun kukaan ei tahdo uskoa. Eikä se mua haittaa, ja mä koitan sitten auttaa ja antaa normaalia ystävyyttä niille jotka ns.palaa sodasta takaisin. Kerron aika kuvainnollisesti tästä, mutta näin löydän itse sanoja kuvaamaan ilman että tarvii paljastaa ketään sen erikoisemmin. Yksityisyyden suojelua. Ainakin yritän.

JOo, se on perjantai. Eilen käytiin teinihelvetissä, kun kaveri halusi tanssia. Lopulta minäkin yritin moovailla mutta se paikka laski ni paljon fiiliksiä että jumitin vaan siellä lattialla. Tänää hain vaan röökiä ja cocacolaa ja asetuin koneen ääreen ja keksin tässä tekemistä

Wuuh. Jotenkin tuntuu että tää o iha pimeä pvä. Oloa on vaikea selittää. Ensinnäkin aamulla/päivällä ei meinannut päästä ylös sängystä en edes irti unimaailmasta!! todella pelottavaa. Puhelimeni herätyskello soi, mutta pian se katosi ja vaivuin samaan aikaan takaisin siihen tilanteeseen mihin unimaailmani oli jäänyt. En tiedä kuinka koko paska sammui. Seuraavaksi kuulin kun posti kolahti luukusta alas, ja tuntui kuin sitä olisi tullut jatkuvalla syötöllä, halusin mennä tarkistaa asian ja kun niin meinasin, huomasin taas käveläväni kotikylällä (todellisuudessa en ollut todellakaan lähellä sitä paikkaa). Eli näin unta. Sitten, heräsin vihdoinkin ja puhelimeni soi. Äiti soitti, näin sen näytössä mutta mä en osannut vastata siihen!! mulla ei ollut mitn hajua mitä nappia painaa ja niinpä puhelu kerkesi katketa (kiva ku ei oo puheaikaa ni ei voi soittaa takas). Jäin miettii sitä sänkyyn ja kl oli jtn 13. Seuraavaksi HERÄÄN taaas tuhannen kerran, eli olin nukahtanut, ja siskoni soittaa. Vihdoinkin osaan vastata ja sisko sanoo että kl on sitten jo neljä. WHAAAAAAAT. no eihän siinä. Sisko alkaa selittää BB nikosta ja BB saulista. Minä siihen unenpöpperössä: me puhuttiin jo tästä. Sisko hiljenee, “ai millo muka? tää tapahtu tänää!”. Sillä hetkellä herään todellakin ja muistelen taaksepäin… “vittu sä olit mun unessa ja me keskusteltiin siitä tai mä kysyin sulta samaa..muistatko että sauli sano nikoa naikoks.”… JUSt. niiiin outoa

Ok, eihän siinä. Aamuteetä juodessa ihmettelen että miks vitussa näin unta että kotikyläni Tehdas räjähti ja me juostiin kylän baarin alakertaan pakoon. Sit meen meseen ja eikös perkele vanha koulukaveri tulee linjoille, jutellaan todella pitkästä aikaa. Sit se sanoo: “mä oon nykysin tehtaalla työharjottelussa”.

Nyt oikeasti tekee mieli kaljaa…

NIIIIIn. ja sitten päivän kysymys. Miksi aina kun alkaa tiskata, ja sit oot tyyliin kädet ihan siinä tiskivaahdos ja vedes niin alkaa jumalauta joku hius haituva pörrätä naamal ja se kutittaa ja vaik kuinka heilutat päätäs että se häipys ni sun on pakko niillä vesisillä käsillä hipasta se pois ja sit se on tosi inhottavaa.

Tällasta tänää. Voi luoja että mä tahon nyt juomaan…

Synnyin v. 1986 pienellä peräkylällä itäsuomessa normaaliin perheeseen, melkein. Koulu sujui mukavasti, muu elämä ei, koska aikani meni kouluun (kiitos siitä kohtalaisen hyvä todistus!!). Toiset dokas, minä tein kaikkea muuta kuin dokasin. Yhdessä välissä rakastuin harrastuksiin näytteleminen ja lentopallo, että siinä sitä aikaa meni koulun ohessa. Peruskoulun vipolla luokalla purkkapoppi musiikki tuli korvista ulos ja kiinnostuin vähän synkemmästä musiikista. Rupesin kokeilemaan vipoina päivinä kavereilta, että mitä he ovat mieltä jos olisin mustahiuksinen ja kajaalisilmäinen. vastaus oli: voi luoja susta tulee saatananpalvoja!!! *nauraa* netissä etsin itseäni, ja Goottius oli jo silloin lähinnä minua, koska se puhutteli sisäistä minua, minun ei tarvinnut muuttua miksikään, koska olin sitä jo. Vaikka en kyllä silleen myönnä olevani Gootti. Johtuen siitä että olen niin paljon muutakin.

Joo peruskoulun jälkeen pyyhälsin lukioon (joka jäi kesken kiitos paniikkihäiriön ja masennuksen). Aloitin myös parantamaan sosiaalista elämää ja innostuimme myös kaverin kanssa harrastamaan erään bändin perässä juoksua. Kiitos sen kun kaveri rakastu roudariin.*naurua* Noh. Sekin sitten alko tuntua tyhmältä ja tuli hetki että oli pakko vaihtaa kuvioita. Erinäisten sattumien kautta pörräsin keskisuomeen kaupunkilaiseks ja tulin keskellä aivan tuntematonta kaupunkia ja ihmisiä. En tuntenut ketään enkä mitään. Rupesin käymään viestinnän alaa, mutta kun vihdoin ja aika nopeasti aloin saada uusia tuttavuuksia ja pääsin kaupungin yö elämään käsiksi niin sain aikaiseksi myös pienen lintsaus putken. Keskityin ns. elämään ja ihmettelemään. Pari vuotta tasapainottelen koulun jatkamisen ja no, dokaamisen keskellä. Sitten elämääni mullisti se että menetin minulle läheisimmän ihmisen koskaan, kun hän menehtyi. Valitsin kivun keskellä dokaamisen. Sitä eloa sitten kestikin jonkin aikaa. Nyt kaiken pörräämisen jälkeen olen aloittanut työharjoittelun ja vihdoinkin pystyn valitsemaan oikein ja pidän normaalista arkielämästä. Elämä on vihdoinkin vakiintunut tähän kaupunkiin ja pidän tästä. En keksi mitään parempaa tällä hetkellä..

Mutta vielä jtn pieniä osia minusta: pidän aika laajasti erinäisestä musiikista: pop musiikista-black metalliin. Pop osio johtunee siitä, että rakastan tanssimista ja joskus vaihtelu virkistää ja painelen teini helvettiin hillumaan. Niin tanssiakin tuli joskus harrastettua, siis todellakin pienimuotosesti. Mutta, musiikilliset rakkauteni kohteet ovat: Psyclon Nine, Pain, Marilyn Manson, Deathstars, Cradle Of Filth, COB, Mötley Crue, Dope stars Inc, Rob Zombie, Scorngrain….. You name it. Tuossa nyt osa mitä muistan. Alkoholi puolelta lempijuoma on ehottomasti viskikola. Muut kiinnostuksen kohteet: leffat, valokuvaus, videokuvaus (editointi!!), kirjat, kaverit, keikat ja festarit. Yö on parasta aikaa ja silloin olen virkeimmilläni. Ja suurin unelmani onkin että päivästä tulisi joskus meille kaikille se aika jolloin nukutaan buhah. Vapaa-aikana teen mitä huvittaa sillä hetkellä mutta parhaiten mut löytää kaupunkini jostain kivasta kuppilasta, missä kaveritkin on. Silloin kun teen katoamistempun ja haluan jauhaa paskaa parhaan ystäväni kanssa, katoamme sellaiseen omaan kanta-paikkaamme mitä harva tietää mutta se on rauhallisin ja ihanin paikka täällä.

muuten olen sosiaalinen, iloinen ja omasta mielestäni hauska tyyppi. Huumorini tietysti on omanlaatuista välillä, tai no esim eilen tuli katottua pulttiboissia ja kummelin pätkiä niin se taitaa kuvata vähän sitä h-tajua. eipä täs muuta

Ajattelin tarttua tähän aiheeseen kun se jostain kumman syystä on vaivannut mieltäni pari päivää. Okei, mulla oli todella hyvä ystävä, hän oli yksi parhaimmista ja kaikki oli hyvin. Siis todella, mä luulin että olin vihdoinki alkanu löytää niitä tosi/ikuisia ystäviä. Mutta, kuten sanotaan, sitä onnea ei kauan kestänyt. Ekaks meillä meni välit ihan omasta syystä, varmaan tuli liikaa nähtyä samaa naamaa tai jtn, mut tuli ihan turhaan sanottua sitten kaikkea ilkeää. Välit meni. Kunnes taas sovittiin ja olin niin iloinen, ajattelin että noooh, näin välillä ystävyyttä koetellaan. kun olisinkin tiennyt.

Tulin kotikunnilta takaisin kaupunkiin(missä asun) erään lomailuni jälkeen. Näinkin heti melkein tätä rakasta ystävää. Oltiin lähössä dokaa, puhuttiin siitä miten kaikki on hyvin ja fiilis meidän tilanteesta oli hyvä. Nyt tuntuu että se jäi viimeiseksi päiväksi kun me oikeasti uskottiin tohon ja hymyiltiin aidosti toisillemme. Kaikkea alko tapahtua, ja ihmiset alko puhua. Ja mä väsyin: ei taaas tätä, mä en lähe tähän. Ystäväni kuulemman jauhoi aika lahjakkaasti paskaa selkäni takana muille, sellaisillekin joita itse en edes tuntenut. Työpaikalla puhuin kaverin kanssa naureskellen asiasta, ja päätin että vittu olkoon sitten kun ei tää ota enää onnistuakseen. Tein todella varmaan typerästi kun “juoksin pakoon” ja jätin asian sen kummemmin puimatta. Näin muita kavereita, ja aloin kuulla kaikkea negatiivista, kaikkeen liittyen. Mutta tälle negatiivisuudelle on nyt ns. Kuva tai Yhteenveto. Vaikka siihen liittyy muitakin, niin tämän Ystäväni ja minun välit ovat kuva sille. Olen keskellä jtn omituista paskan jauhanta kerhoa. Minä ja Hän sen kasvot. “näin käy”. Totuutta en saa koskaan ehkä tietää. miten löydän sen tämän kaiken epätietoisuuden ja valheiden keskellä? niin harmillista.

Niin tosiaan, näimme vähän aikaa sitten baarissa eräänä perjantaina ja kaikki oli röökillä. Kaikki ties että Mulla ja Hänellä välit ei oo kunnos. Voi sitä vaivantuneisuutta mikä ilmaa vallitsi kun kumpikin olimme paikalla. Tällä kertaa luulen kyllä että ainoastaan minä ja hän emme tunteneet syyllisyyttä mistää, vaan mietimme molemmat mitä helvettiä oikein on tapahtunut. Menimme tuopin ääreen, lausuimme kaikkille ääneen että tämä on aivan naurettavaa ja kumpaakaan ei jaksa enää kiinnostaa. Mutta ei meidän välit siitä korjaantunu. Ystävyys on kadonnut jonnekki. Vaikka yrittäs… En tiedä.

Nyt me ollaan siinä pisteessä, että on yhteiset kaverit ja tutut. Usein ollaan isolla porukalla jossai, ja tietty molemmat sattuu olee paikalla. Mutta illan aikana enää meidän välillä on vain muutamia sanoja:moi, lähetkö tupakalle, mitä juot… niiku semmosta sana helinää millä ei oo mitn merkitystä. Ennen se oli enemmän. Mutta todellakin, kaikki on ehkä menetetty ja mä en ainakaan enää tiedä mitä tekis ja mitä jaksais. Alkaako kaikki alusta?
Oliko tämä siis uuden alku, vai jonkin loppu?

Puaah. Nyt sitten alkoi tällainenkin harrastus, bloggaaminen. Mullahan ei olekaan muutakaan tekemistä, niin tässä päiville täydennystä. Tänää(siis eilen, en ole vielä nukkunut) olin poissa työharjoittelusta. Syitä oli monia, keskeisin niistä väsymys ja ahdistus. Nyt yötä myöten on tullut pari uutta lisää, joten en mene tänäänkään (keskiviikkona) töihin. Harmillista sinällään koska editointi jäi maanantaina kesken. Mutta ehkäpä tässä tulisi uusia ideoita pätkälle. Ainakin olen ideoinut musiikki osastoa, mutta täytyy taas miettiä sitäkin kun iskee noi teostomaksu jutut päälle….

Sain netin toimintaan maanantaina. Ja puolet ajasta vietin erinäisillä gootti sivustoilla, mukaan lukien aikaa kului gootti.net foorumilla. Tänään siis itse vasta (pitkän harkinnan jälkeen) liityin tänne. Eniten asiaa häiritsi se, että tunsin kuuluvani tänne mutta taas…Muuten noi Goottius-kysymykset pisti päälle. Tarteeko sitäkään ny sit miettiä… ? who knows.

noh, mutta ehkäpä järjen säilytyksen kannalta olisi aika yrittää nukkua. Jos sitä aamulla tulisi parempaa tekstiä tähänkin blogiin.