18 Apr 2007
väsyttää.
vittu väsyttää. mä en oo kunnolla nukkunu neljää yöhön. sit mä torkun koulussa ja jään ihan vitusti jälkee. vittuku jään jälkee vaikka yrittäisin kuunnellaki.
mä en pysty ajattelee ku viiviä. mua pelottaa. ihan sairaasti. hirvee angst sen takia mitä muut ei ees miettis välttämättä. mut mä oon mä. mua pelottaa. mua itkettää. mua väsyttää ku en pysty nukkuu. mä en pysty keskittyyn mihinkään muuhun. prkl ja se ottaa kaaliin.
mielummin et viivi olis kuollu ku et se on siellä missä se nyt on. sillonki tosin angstittais. mut se olis eri juttu. ei kukaan halua kivuliasta kuolemaa.
mä rakastin sitä. tosiaan rakastin. mulla olis helpompaa jos en rakastais. mulla olis helpompaa jos mä en rakastais ketää. en ees itteeni. silti mä rakastan. itteeni, kavereita, tosi monia asioita.
mä en halua menettää niitä jota mä rakastan, kuka haluaa. ei kukaan. silti kaikki menettää joskus jonkun rakkaan. silti ajattelee et miks just mä.
silti mä en voi ajatella ku viiviä. kumpa mä saisin sen vielä joskus takas. ehkä ihmeitä silti tapahtuu ?
mua nolottaa oikeestaan ku mä kaipaan jotain hevosta jota mä oon ratsastanu vaan kaks kuukautta. jotkut ehkä ajattelee et ääh kyl se siitä kohta menee ohi ei toi sitä kauan tuu kaipaamaan. okei, en ehkä näin paljoo, näin yhtäjaksoisesti. mutta silti, mä tuun aina muistaan sen. mä tuun aina muistaan miten ihanaa se oli. ja mä nään joka yö. neljä viimestä yötä mä oon nähny saman painajaisen. mä oon nähny unta että viivi huutaa mua tuomaan ruokaa sille. ja mä en pysty. mut on kahlittu jonneki. sit mä aina herään. hiestä märkänä. se on jotain kamalaa. mä en pysty ku ajatteleen miten se hevonen saa liian vähän ruokaa ja liian vähän liikuntaa. miten se seisoo täysihoitotallissa ilman että omistaja tekee mitään muuta ku käy sillon tällön vähän ehkä köpöttelemässä. eikä se omistaja oikeestaan ees osaa ratsastaa.
mä en voi asialle mitää. ja se sattuu. sattuu helvetisti.