Against Nature?

Pitkästä aikaa kirjoitan. Ihan vain koska creepyclown sanoi lukevansa tätäkin (paskaa). Ihana tunne tietää, että omat tekemiset auttavat edes vähän toista ihmistä. Mulla on jokin ihmeellinen tapa kyllä tehdä vain asioita toisille… stressaan sitä, etten piirrä ”tarpeeksi”, koska ajattelen nettisivujen kävijöitä. Yritän olla mahdollisimman hyvä ihmisille. Olen alkanut pelkäämään ihmisiä. Olin onnellinen kulkiessani kaupassa keijumaisesti loikkien liehuvissa, täysvalkoisissa vaatteissa, sillä ihmiset hymyilivät minulle. On ihana tunne, kun saa muut hymyilemään sitä oikeaa hymyä, ei sitä pilkkaavaa hymyä, jota minä ainakin taidan saada osakseni aika usein. Pitäisiköhän pukeutua keijutytön asuun useammin? Oli mukavan vapauttava olo, kun sain murrettua lisää kahleita.Ajattelen usein, ettei minua kiinnosta, mitä mieltä muut ovat minusta. Mutta kyllähän minua kiinnostaa. Joskus häpeän itseäni, mutta silti tahdon saada kaikki näkemään minut. Ei kukaan kiinnitä huomiota, jos olet harmaa ja pieni ja kiltti ja hiljainen. EI! Pitää hypätä silmille ja talloa varpaille, jotta sinua kuunnellaan. Kaikista helpoin tapa, on tehdä se ulkomuodon avulla.

No niin, siinä oli tämän päivän filosofia, kiiitoos! En tahdo kuulla enempää. *laittaa kädet korvilleen*

Siitä kun viimeksi kirjoitin, on siis kulunut ihan kiitettävästi aikaa… sarjakuvakurssilla tein kaksi sarjakuvaa (sen stripin ja yhden sivun sarjiksen), joista Pikku Vampyyri strippi päätyi paikallislehteen. On aika huima tunne nähdä omia söherryksiään painettuna. Varmaan on vielä huimempaa pidellä omaa albumiaan… toivottavasti saan joskus pidellä sellaista! *uhraa sipsin sarjakuvien jumalalle*

Minua väsyttää.

Tämä blogimerkintä julkaistiin 01.07.2007 kello 12:22 am ja se on lokeroitu kategoriaan Rikkinäinen sähikäinen. Voit seurata tämän julkaisun saamia kommentteja RSS 2.0 -syötteen avulla. Voit kirjoittaa kommentin, tai lähettää trackbackin.