Against Nature?

Ulkona on myrskyistä, pimenevää ja tuulista. Sekä pilvistä tietenkin. Huoh.

Tänään tuli taas sellainen ihana hetki! Niitä tulee aina välillä. Liikunta tunnilla minua alkoi oikeastin vituttaa, kaikki se tyhmä juokseminen jonkun vammasen pallon pelässä jota kuta joku lyö. Kaikki sanaton syyllistäminen vain jonkun vitun pallon takia. Se ärsytti, mutta samalla oli todella huvittavaa. Oli huvittavaa nähdä, miten jotkut oikeasti ottivat sen tosissaan. Pallon perässä juoksemisen. Herran jumala. Pesis on oikeasti tyhmä peli, samoin kaikki muut. Mitä mieltä on pelata, jos ei ole pakko? Koko elämä on peliä, mutta meidän on pakko pelata. Silti jotkut meistä haluavat pelata vapaa-ajallaan… mie en tajuu…

Mutta se ei ollut pääasiani! Ei! Olin ihan maassa, kun sain tuollaisen oivalluksen (kaikki on turhaa, minkä olinkin jo tajunnut, mutta tajusin ettei kaikki tienneet sitä). Tuli surullinen olo, kun katseli toisten ponnistelu turhan eteen. Koska kaikki vain on niin hyödytöntä…

No niin, taas; piti kirjoittaa tänne iloisista asioista ja HETI alan synkistellä. Hyvä Sofia, hyvä. Tolla tavalla sitä piristytään niin.

Yleensä luen jotain kun kävelen kotiin. Nytkin laukussa poltteli Vampyyri Lestat… Lestat on niin fiksu. En kuitenkaan lukenut. Miksen? En tiedä. Otin sukat pois jalasta, tungin ne laukkuuni ja vedin kengät pois jaloista, köytin toisiinsa kiinni ja lähdin kävelemään siinä ilman kenkiä tai sukkia kotiin. Se on niin ihanaa; tuntea asfaltin karkea pinta, mullan kostea huokaus jalkojensa alla. Se on humaltava tunne; vaikka jalkoja poltteli ja kivet pistelivät nahkaani, nautin siitä; ehkä siksi rakastankin niin kesää. Rakastan myös sitä tunnetta, kun sain kulkea vain ohuet ja lyhyet housut jalassa ja hihaton paita päällä… aurinko paistaa, ja aurinko hivelee herkkää valkeaa ihoani, muttei polta ja kevyt tuuli puhaltaa päin kasvoja juuri sopivasti. Yhtä hyvin olisin voinut olla taivaassa.

Koska en lukenut, aloin ajatella asioita jotka yleensä saivat minut itkemään. En nyt itkenyt, ja olen siitä jollain tavalla ylpeä. Ylpeä siitä, että voin ajatella maailman pahuutta ja turhuutta hymy kasvoillani. Taisin saada auringonpistoksen, mutta ymmärsin ettei maailma ole paha, vaan ihmiset ovat. Niin se on.

Oli ihana kiireettömän tunne. Siltäkö tuntuu kuolleena? Oli miten oli, rakastan sitä tunnetta; se iskee aina varoittamatta. Tätä päivää ennen tunsin sen viimeksi kun myöhästyin koulusta, sitä aiemmin tullessani myöhään illalla Petran synttäreiltä. Voi, voisinpa tuntea sen useammin. Jos niin olisi, voisin pakahtua ilosta ja onnesta, eikä minussa enää olisi sijaa kalvavalle surulle ja tuskalle.

Kesä on rakkaus, ja rakkautta on kestänyt tänään tasan 11 kk. <3

Tein eilen jotain tosi säälittävää. Nyt hävettää oma heikkous ja…. no, tyhmyys.

Koska en heti löytänyt päiväkirjaani (se on vanha A4-kouluvihko), enkä halunnut/jaksanut/osannut piirtää mitään, päätin lähteä lyhyelle kävelylle, koska a.) minulla oli kamalan kuuma ja b.) minua ahdisti, niin kuin aika usein sisällä. Vastapäisen talon etupihalla oli kaksi minua vuotta nuorempaa poikaa, ja siinä talon edessä tiellä oli mua nuorempi tyttö pyörän selässä ja sitäkin pienempi poika myös pyörällä. Kävelin niiden ohi, vaikka mulla oli sellainen tunne että ne nauraa mulle… no, mulla on aika usein myös sellainen tunne! Huisia. Vähän ajan päästä se tyttö ja poika pyöräili mun ohi ja se tyttö huusi/sanoi peräänsä mulle että :”hieno paita”. Tytön äänen sävy ja hymy olivat niin mitään sanomattomat, etten tiennyt vittuiliko tyttö, vai oliko se tosissaan. (Mulla oli musta t-paita, jonka oon sotkenut punaisella maalilla ja kirjoittanut selkään ’deadly sweet’.) Koska oli kaikkeen niin vittuuntunut olo, päätin ottaa tytön heiton vittuiluna, eikä olo ollut yhtään piristyneempi.

Kävelin meidän lähellä olevan pellon poikki, ja siitä ala-asteellee. (Maaniitun ala-aste) Aikomus oli kävellä koulun pihan poikki, mutta pyörätelineiden luona oli jotain poikia ja pissaliisoja hengaamassa, etten sitten uskaltanut mennä, vaan kiersin. Kävelin siitä eteenpäin, ja kiersin taas, etten kävelisi Petran talon ohi. (Jostain syystä ei tehnyt yhtään mieli näyttäytyä ees puolitutuille…) Jatkoin edelleen matkaa. Alunperin mä ajattelin että kävelen Parkkimäkeen. (Se on sellainen urheilukenttä, jonka ympärillä on metän tapasta.) Mutta koska mun reitti oli katkennut ala-asteen kohdalla, mä ajattelin kävellä jonnekkin muualle… Kävelin hautausmaan ohi. Ensin meinasin mennä sinne, mutta siellä oli jotain ihmisiä. Kaiken lisäksi hautausmaa muistutti Laurasta, jonka kaa me aina käveltiin hautuumaalla… Ei tehnyt yhtään mieli mennä sinne. Jatkoin edelleen, kunnes kiipesin kirkon portaille. Kirkko on ainoita paikkoja, joissa ei nykyään ole ihmisiä. Menin istumaan kirkon edustalle ja nojasin puuhun.

Kauempana, tiellä oli jotain koiran ulkoiluttajia ja kuiskailin flunssan käheyttämällä äänellä että ”menkää pois, älkää tulko tänne, älkää katsoko tänne..”. Jotenkin oli tosi likainen ja saastainen olo. Ja tuntui siltä, ettei kirkolla saisi olla. No, olin kuitenkin ja itkin. Mietin kaikkia aika henkilökohtaisia asioita, joita en viitsi tähän kirjoittaa… kuitenkin mietin Lauraa, yhtä Lauran kaveria, joka on ollut ainakin joskus ihastunut Lauraan ja Laura siihen, ajattelin muita ihmisiä, ajattelin maailman pahuutta, ajattelin itseäni ja ajattelin… vähän kaikkea. Mussa on se vika, etten osaa kertoo mitään kellekkään, ja kaikki tuntee musta vaan tietyn hahmon. Mä ylläoidän nimittäin paria hahmoa: taiteilija haahuilijaa, söpöstelevää tyttöä, kovispunkkaria, synkistelijää ja asehullua.. no, vähän muitankin, mutta nuo ovat ne pääpiirteet. Kaikki luulevat että olen jotain mitä en ole. Olenhan minä kaikkea edellä mainittua, mutta minulla on paha tapa kärjistää tunteita. Paitsi surua ja vihaa. Mutta jos on aihetta iloon ja onneen, minä säteilen sitä. Muuten säteilein iloa ja onnea vähemmän. En osaa kertoa jos sattuu.

Äidinkielen opettaja sanoi, että ajattelen liikaa asioita. Omasta mielestäni olen aina ajatellut liikaa. Pienenä ajattelin hiekkalaatikolta, miltä tuntuisi olla esine, mitä tapahtuu kuoleman jälkeen, miltä tuntuu kun makaa maan alla, miltä tuntuu olla kuollut ja mädäntyä? Sellainen on ahdistavaa, koska on niin paljon kysymyksiä, joihin en ehkä koskaan saa vastauksia. Nytkin pää on täynnä kysymyksiä: kenen aikaan saannos avaruus on? Missä avaruus on? Voiko tarpeeksi kipua tuottamalla päästä fyysisestä tuskasta yli? Missä asennossa veitseä kuuluu pitää, että se tekee kipeän muttei vakavan viillon? Miksen osaa hillitä puremistani? Miksen osaa kertoa totuutta? Miksi aina liioittelen?

Ja sitä rataa. Tekisi vain mieli kuolla. Taivaassa - uskon tosiaan että pääsen sinne parempaan paikkaan - voisin vain maalata, soittaa taivaallista flyygeliä, kuunnella musiikkia ja vain olla. Kukaan ei välittäisi miltä näyttäisin, eikä kukaan huutaisi. Ihan tosi. Ei ketään kiinnosta. Ihmiset ovat nykyään niin itsekeskeisiä paskoja, että paisuttelevat ongelmiaan. Ja vitut.

Oon merirosvo. 8D

Kapteeni Varpunen kuittaa.

Kadehdin heitä onnekkaita, joiden tyttö-/poikaystävä asuu kävely tai fillarimatkan päässä, jotka ehkä näkevät toisensa päivittäin koulussa. Arvaa vaan saako se minut tuntemaan oloni surkeaksi? SAA. On väärin, että minun vanhempani voivat tällä tavalla rajoittaa minun ja hänen tapaamisiaan, kun matka on niin pitkä. Sitten oon ihan vitun iloinen ens keväänä, kun mulla on skootteri ja jopa kortti. Jesjes. Mutta miettikää, miten turhautunut olen? Hyvällä onnella näen sen kahdesti kuukaudessa (joka toinen viikonloppu…), mutta nykyään vain päivän kerrallaan. En pääse yökylään, kunnes olen 18! Just! On väärin, että vanhemmat luulevat rakastavansa lapsiaan, vaikka todellisuudessa he yrittävät omistaa lapsensa. Sanovatko he ystävilleen, että ”kauhee tukka! Nyt kyllä värjäät sen takaisin!”, tai ”et kyllä mee noissa vaatteissa täältä mihinkään!”, ”Kauheat meikit, hyi kauhee!” tai ”sä et kyllä sitä tapaa, piste.” Aikuiset suhtautuvat lapsiinsa kuin koiriin; ne ruokitaan, trimmataan ja ulkoilutetaan tasaisin väliajoin, säännöllisesti. Niiden avulla solmitaan suhteita, mutta jos vastaan tulee joku omistaja/lapsi, niin omaa lasta ei päästetä lähellekkään. Voisiko vittu vähempää kiinnostaa? EI. Saatana kun on vaikeeta, kun on tällänen, ei jaksa mitään ja kaikki tuntuu ihan ylivoimaiselta. Asun paskassa, en saa mitään aikaa, eikä mikään kiinnosta tai … mitään.

…. mutta silti. Onneksi on edes jotain valopilkkuja. <3

Tänään on ollut kiva päivä. Heräsin jo joskus puoli yksitoista täydellisen hiljaisuuden vallitessa, jonka jälkeen kävin suihkussa (säästän teidät tarkemmilta yksityiskohdilta - tämän kerran >:D) ja sen jälkeen menin terasiille. Terassi~ <3 Terassi on rakkaus. Meillä on nykyään sellainen hassu terassi-sydeemi, että ulos mennessä on osa terassista lasilla ympäröityä ja lämpimämpää osaa ja loppu on ihan ulkoterassia. Mikä se oikea sana sellaselle lasi jutulle on? En osaa selittää. Mutta kummiskin, siellä on paljon kivempi lukea/piirtää/kirjoittaa/kuunnella musaa kuin sisällä. On ilmavampaa ja enemmän tilaa. (Ts. voin levittää kaikki roinani pitkin pöytää! Nih! Nytkin siellä on vesivärit, penaali, uusi kansio, papereita, puukynät, akvarellipuukynät, markerit, piirrustuslyijykynät…) Oon jopa saanut tänään jotain aikaiseksi! (Muuta kuin tuhlannut saldoni loppuun, krhm :”’D) Piirsin vihdoin yhden stripin Appelsiinia (nettisarjakuva sivuillani, menes tsekkaamaan. *mainosmainos*), värittänyt tulevan nettisarjakuvani ensimmäisen luvun kannen ja aloittanut rajaamaan sen prologia. Eilen tein äidinkielen vikaa projektia jotain 5 sivua, joten nyt sitä on valmiina 6 sivua kansineen päivineen.

Se on sellainen ”minäkirja”, jonka pitää siis kirjoittaa tekijästään. Yllätys? Päätin heti tunnilla, että minusta kertovan kirjan pitää olla satukirjan näköinen, akvarellipuukynillä väritetty, runoja ja siteerauksia sisältävä. En ole kirjottanut vielä sillä tavalla että ”olen Sofia Katariina *piiiiiip*, ja olen 14 vuotta vanha”. EI! Kirjoitin syntymästäni kertovan sivun osittain vauvakirjan muotoon, kopioin nimilistaa mikä julkaistiin joskus Hesarissa (ketkä ovat 9.2.1993 saaneet tyttölapsen Naistenklinikalla), liitin siihen ultaäänikuvani ja voi lá. Minusta kertovalla sivulla taas on ajatuskartta of mii, änd tekstipätkä siitä miten ”hän ei halua kasvaa aikuiseksi” ja kaunis kuvani ja 1. luokan kuva. Uskokaa pois, olen hieman muuttunut vuodesta 2000. :’D

Laura on kuulemma kasvattanut jotain ”varjokasveja”. Ei aavistustakaan mitä mokomat on. Tuli sellainen mielikuva mussukasta kulkemassa tyhjän kukkaruukun kanssa varjoissa. Kysyin vitsikkäästi, että onko niillä myös varjomultaa. Laura ei tykännyt.
Voi rakkaus, menen ylihuomenna luultavasti Veikkolaan! Jee! Ihanaa! Tykkään! Tanssitaan! *lähtee tanssahtelemaan elämän kanssa*

(R.I.P Dumby! Haha!)

Tänään oli tämän kevään vika näytös Levottomasta Tuhkimosta Klaukkalan Roinelassa. Syksyllä on vielä yksi näytös, ja sitten se on ohi 8< (Mie en oikein tiedä onko se hyvä vai huono…. on oikeasti tosi kiva näytellä, enkä mä edes yhtään jännitä, mutta sama näytelmä alkaa aina hieman ”junnaamaan” paikallaan.) Tän iltanen näytös ei kyl ollu musta mitenkään hehkee, vaikka oli oikee lava ja kaikkea, mutta Ahjolassa oli Sumufesteillä paljon parempi fiilis :’D Jännitti jopa, sopivassa määrin.

Angst angst, olen köyhä. Oon kuitenkin alle viikossa raapinu kasaan yli 20 euroa! Enkä oikeestaan oo tehny mitään…. ihmeellistä, että silloin kun alkaa pitämään listaa tuloistaan ja menoistaan, eikä joka päivä osta vähän suklaata, niin sitä vaurastuu ihan silmissä. Tämäkin vain siitä, että viime kuukaudessa olin onnistunut kuluttamaan tililtäni yli 40 euroa…. nelkyt euroa! Tajuatteko! Olisin saanut sillä rahalla kauheesit piirrustusvälineitä tai vaikka housut tai paidan Backstreetin alesta ;_; Viilviil vaan sullekki! Ei oo kivaa…. en oo ees ostanut itse mitään koko viikkona, mistä sietää olla ylpee! Huomenna ajattelin kyllä investoida yhteen paksuun mustaan tussiin, mutta se on sen arvoista. Muuten ei saa mitään piirrettyä ^-^”

Hmm, tänään on Sofian päivä. Meitin nimipäivä sii-is. Iskä ei näyttänyt muistaneen koko päivää (muistin itsekin vasta eilen, kun Petra tuskaili sen kanssa, miten ei saa nimpparikorttiani valmiiksi), mutta kun hän haki minet sieltä Roinelasta, olin saanut suklaalevyn! :'’D Voin säästää sitä koko loppukevään, nyt se on nimittäin jääkaapissa. (Jääkaapissa ollut suklaa on parempaa; hieman viileää, ja mukavan jäykkää.) No juu.

(Kuinka montaa alkaa aivasta, kun tulee sisltä auringon valoon? Minä tunnustaudun! Samoin kuviskoulun ope ”Setä Frans tha rehtori” - ovela peitenimi, hää on Kivireen rumpali - reagoi aurinkoon samalla tavalla. Se sanoi että se johtuu siitä, kun auringon valo ’menee nenään’. Jaahas jaahas.)

Tänään oli koulussa urheilupäivä, joten tavallisen kahdeksasta kahteen koulupäivän sijaan tulin yhdeksään, ja pääsin koululta lähtemään kotiin jo puoli 13. Olin muuten keilaamassa. (Toinen vaihtoehto olisi ollut kylällä kiertely, kiitos ei.) Oli minen elämässä vasta 2. kerta kun keilasin, ja viimeksikin olin ollut vain Petran synttäreillä hohtokeilaamassa. Tulin kuitenkin ekalla kierroksella tokaksi ja toisen kierroksen voitin! Jee! *tuuletusta*

Sain tänään kortin <3

Ranskasta on kotiuduttu ja niin pois päin. Oli siellä ihan kivaa. Ekan kerran jotkut tuntemattomat kuvasivat meittiä :D Eräs espanjalainen mies kiskaisi minut kanssaan samaan kuvaan La Fayetten tavaratalossa, ja Eiffelin tornin hissiin jonottaessa japanilaiset räpsivät kuvia niillä iän ikuisilla kameroillaan. Oli se hieman noloa, mutta ei se itsetunnolle pahaakaan tehnyt >:’D Krhm.Yllättäen vähän tuli vastaan minkään sortin ”hörhöjä”, miten äitini asian ilmaisi. Aika outoa, ottaen huomioon että Tukholman Vanhassa kaupungissa ”hörhöjä” tulvi vastaan, vaikkei mitään tapahtumaa tietääkseni ollutkaan. o_O” Pariisi kuitenkin ON suurempi paikka, eh? (Nuorin pikkuveljeni, 1 ja puoli vuotias kutsuu minua nimellä ”Po”, ja näin ollen kyseinen nuori herra kutsuu kaikkia mustaan pukeutuvia ja skottiruutua käyttäviä, niin miehiä kuin naisiakin, nimellä ”Po”. Eli jos törmään pellavapäiseen poikaan ja kiljaisee sinut nähdessään ”PO!”, on kyseessä melko varmasti pikkuveljeni.)

Sain muuten Pariisin Hard Rock Cafésta paidan, jossa on Ozzy Osbournen nimmari~ Keräilen HRC paitoja, ja minulla on vasta Pariisin, Amsterdamin, Barcelonan, Munchenin ja Köpiksen paidat… Isä kyllä lupasi ostaa uuden Amsterdam paidan siellä käydessään, ja joskus pitäisi jaksaa käydä syömässä Tukholman Hard Rockissa, niin saisi sieltäkin paidan. Huhuu.

Oon rahaton :< Nyt kun olisi aikaa tehdä tilaustöitä, ei kukaan tilaa mitään… just my lucky. On nimittäin pianotunnit loppunut ennen elokuuta, tänään oli kevätsoittajaisetkin Klaukkalan Aitohelmessä. (Soitin jonkun ihme jazz-sovituksen kappaleesta Over the rainbow. Muuten ei jännittänyt, mutta oikea jalka tärisi jännittäessä niin paljon, ettei pedaalia uskaltanut kamalasti käyttää… v__v”) Kuvataidekouluakaan ei ole enää, mitä nyt koulun kevät/kesänäyttely kirjastossa, mutta siihenkin on aikaa. Ja enää yksi näytelmäesityskin jäljellä! (Klaukkalan Roinelassa 15.5, kai…) Sitten olen VAPAA! 8D No en ihan. Onhan sitten vielä koulua… *mutinaa*

Pitäisi tehdä jotain äidinkielen juttuja mutta eei jaksa.
(Here dudes, if u wanna se photos!)

:'’D Repesin.

Pikkuveljet osaa olla raivostuttavia. Heräsin kamalaan huutamiseen (12-vuotias veli väittää sen olevan puhumista, mutta huutamista se oikeasti on), ja pelästyneeseen tunteeseen. Mitä vittua mokoma räppiä kuunteleva otus tekee huoneessani aamulla? Istuu koneella. Jess. Vaikka monta kertaa on sanottu että ”älä sitten mene koneelle kun Sofia vielä nukkuu”. Ei se minun syyni ole, jos pikkuveli herää kaheksalta, ja minä vasta puoli kaksitoista! D:< ÄRSYTTÄVÄÄ.Vituttaa kun kotonakaan ei saa olla rauhassa, kun keittiössä rynnisti pikkuveljen kavereita. Örrr, minellä pelkkä iso t-paita päällä ja tukka pörrössä ja pöllämystynyt ilme. Ei ole kivaa.

Pikkuveljet on raivostuttavia, mutta vielä ärsyttävämpiä ovat sukulaiset, jotka harrastavat ’yllärivierailuja’. Niinkuin esimerkiksi äidin vanhemmat. Jouduin matelemaan linnakkeestani keittiöön lipittämään shamppanjaa (eikä aavistustakaan miten se kirjoitetaan…), joka kaiken lisäksi oli ihan vitun pahaa. Joduin myös selittämään, missä kaikkialla haluan käydä Pariisissa. Miksi? Mitä sinä sieltä hautausmaalta etsit? Kuka ihmeen Oscar Wilde? Arrh.