LivingDolls

Hapuilua pimeässä, itkua, turhautumista, avuttomuutta, yksinäisyyttä. Siinä minun tähän astinen elämäni pähkinänkuoressa. Sanotaan, että jos on käynyt ihan pohjalla niin siitä ei ole kuin yksi suunta.. Ylöspäin. Nythän se nähdään pitäneekö tuo paikkansa. Olen vuoden alusta asti yrittänyt ottaa itseäni niskasta kiinni, siinä kumminkaan onnistumatta. Nyt viimein tuntuu että jokin on muuttunut! Alkoholia en ole juonut pitkiin aikoihin, tupakoinnin olen vähentänyt puoleen, olen ulkoillut ja pitänyt kämpän siistinä. Ei tuollainen olisi vielä nelisen kuukautta sitten onnistunut millään.. Nyt olen alkanut vielä kaiken lisäksi hakea töitä ihan kunnolla.

Välillä on vain niitä päiviä kun ei osaa/jaksa muuta kuin murehtia ja itkeskellä. Vaikka nyt tuntuu että menee hyvin, niin entäs vuoden päästä? Vaikka minä olen muuttunut parempaan suuntaan niin se ei tarkoita että muut ihmiset olisivat tehneet samoin. Kaikki entiset “ystävät” hylkäsivät minut ja nyt itse hylkäsin loputkin, koska yksikään niistä ihmisistä ei ole koskaan ollut oikea ystävä. Jokainen niistä “ystävistä” kohteli mua huonosti, heitä ei kiinnostanut mun seura.. Aina löytyi jotain parempaa ja mielenkiintoisempaa. Kukaan heistä ei tullut mun luokse kun kutsuin, minun täytyi aina mennä heidän luokse. Se on nyt ohi, en enää halua olla kaikkien pompoteltavana roskapussina. Mutta, mistä ja miten sellaisia oikeita ystäviä saisi?

Olisi niin paljon kerrottavaa.. Iloja, suruja, haaveita ja unelmia. Lähinnä suruja.. Mutta ei ole ketään niitä kuuntelemassa. Tyydyn siis vuodattamaan tänne näitä vähäisiä tiedon muruja omasta turhasta ja merkityksettömästä elämästäni. Ehkä joku näitä joskus lukee ja saa tyydytystä siitä kuinka huonosti minulla menee ja kuinka paljon paremmin juuri hänellä asiat on.